Rahoitusmittaritulosten kasvu pysähtyi vuonna 2022

Viivain Oy on 28.8.2023 julkaissut Osviitta-tietopalveluun kuuluvan Mittaritulokset 2023 -raportin. Siinä käydään läpi ammattikorkeakoulujen rahoitusmittaritulokset vuodelta 2022 sekä koko Suomen että yksittäisten ammattikorkeakoulujen näkökulmasta. Raportilla analysoidaan tulokset ja verrataan niitä aiempiin vuosiin. Lisäksi raportilla esitellään kattavasti ammattikorkeakoulujen asemointi tuoreimpien rahoitusmittaritulosten valossa.

Amk-tutkintoon valmistuneita (pl. maksullinen tilauskoulutus) oli 23 357 kpl vuonna 2022. Tämä on 842 (-3,5 %) kpl vähemmän kuin vuonna 2021. Eniten tutkintomäärä laski sote-alalla (-6,3 %) sekä talousalan ISCED-korissa (-4,5 %). Tekniikan alan tutkintomäärä sen sijaan hieman kasvoi (+0,6 %). Yamk-tutkintojen nopea kasvu jatkui lukumäärän noustessa nyt seitsemällä prosentilla 4 659 kappaleeseen.

Pitkään kasvaneissa jatkuvan oppimisen opintopisteissä tapahtui merkittävä muutos. Niiden määrä kääntyi pitkän jyrkän kasvun jälkeen viiden prosentin laskuun. Sen sijaan ulkopuolisessa TKI-rahoituksessa kehitys oli positiivisempaa kasvun ollessa peräti 21 miljoonaa euroa, eli yli 15 %. Kaikki rahoitusmittarit huomioiden valtakunnallinen tuloskasvu oli vain 0,91 %. Tämä on selvästi maltillisin kasvu tulosrahoitteisen rahoitusmallin historian aikana.

Eniten rahoitusmittarituloksiaan vuonna 2022 paransivat Vaasan amk, Seinäjoen amk sekä Humanistinen amk. Kokoon suhteutettuna parhaaseen menestykseen yltää Kaakkois-Suomen amk, Kajaanin amk:n sijoittuessa toiseksi. Myös Seinäjoen amk ja Lapin amk menestyvät mainiosti. Parhaiten menestyviä ammattikorkeakouluja yhdistää hyvät tulokset ulkopuolisessa TKI-rahoituksessa.

Jukka Jonninen, Viivain Oy

Valtakunnallinen raportti on tilattavissa verkkolomakkeella hintaan 460 € + alv. Mittaritulokset 2019 ja 2020-raportit on luettavissa Viivaimen kotisivuilla (linkki: 2019, 2020).

Pdf-versio tiedotteesta